maanantai 13. lokakuuta 2014

Holiday

Heippa taas piiiiitkästä aikaa! En oo tosiaan kirjoitellut nyt pitkään aikaan, koska arkipäivät on ollu niin kiireisiä, kokeita on ollu ihan järkyttävästi ja vapaa-aikaa ei oo ollut treeneissä käyntiä lukuun ottamatta juuri ollenkaan. Selviydyin kuitenkin nyt ekasta jaksosta hyvin, ja syksy sekä syysloma on lähteny hyvin käyntiin. Meidän tanssiopiston "Avoimet Ovet"kin oli tossa viime viikolla, ja muutenkin reenit on sujunut yllättävän hyvin. Ylihuomenna eli keskiviikkona starttaakin sitten taas ek-kurssi käyntiin Hesassa, eli siellä olen sitten lauantaihin asti! Itteeni jotenkin jännittää se kurssi ihan kamalasti, mutta pieni jännityshän on aina hyvä juttu(?) 
  
  Viime yönä olin Helmillä Ceccun kaa yötä ja oli aivan huippuu, kuten aina niitten seurassa<3 En nyt kirjoita viime yöstä sen kummempia, koska tapahtu niin paljon kaikkee että siihen kuluis PALJON aikaa ja tekstiä. Kiitos vielä teille ihanille Ceccu ja Helmi<3

  Mutta ei tässä muuta, loppuun vielä pari WeHeartIt:sta ladattua kuvaa jotka kuvaa hyvin mun syyslomaa: tanssia, treeniä ja kylmää sadetta. Viettäkää tekin hyvä loma ja rentoutukaa, kun kerrankin voi!



-Heidi



lauantai 20. syyskuuta 2014

Prinsessaleikkejä ja sillalla pelleilyä


Juu eli viime viikon perjantaina (12.-13.) vietettiin Lotan ja Jennin kanssa meidän yhteisiä myöhäisiä synttäreitä, kruunut päässä koska ollaan niin kuningattaria. Ruokapöytä oli täynnä kaikkee hyvää, ja tottakai terveellistä herkkua, ja aamulla taas mentiin reeneihin. Mutta siitä ei sen enempää. KIITOS VIELÄ TEILLE KAHDELLE IHANUUDELLE<3

Eilen olinkin sitten Hildan ja Moonan kanssa kuvailemassa sellasella sillalla, kun inspiraatio jälleen iski. 



Ja itselläni tottakai oli balettipuku päällä ja hiuksissa
perus kaljurottastyle (kutsutaan myös nimellä balettinuttura)





Toisaalta oon ihan ilonen että on taas syksy. Ainakin saa otettua ihania kuvia ruskan ansiosta! Ja nyt vaan oottelen syyslomaa niin saa rentoutua koulusta, mutta ei tietenkään tanssista, ek-kurssi tulossa<3 Ei muuta kun hyvää syksyä kaikille ja koittakaa jaksaa läpi synkän syksyn ja koulun. Nähtäillään!


-Heidi











lauantai 6. syyskuuta 2014


Kreeta 2014


Lauantai, 23.8. Kello 01.00. Takana noin kolmen tunnin yöunet ja laahustan pöytään syömään suklaavanukasta. Jep, se on perinne. Kaikki tapahtuu jotenki niin nopeesti ja yhtäkkiä sitä huomaa vaan istuvansa autossa, edessä matka Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ja taustalla soi ABBA. Näin voisin suunnilleen kuvailla meidän kolmannen Kreetan matkan alkua. 
  Lentokentällä kaikki suju yllättävä kyllä hyvin. Laukut lähti ruumaan, selvittiin turvatarkastuksesta ja sitte vaan odoteltiin. Tosin tänä vuonna aika kulu jotenkin TOSI nopeesti. Käytiin Tax Freessä ja sen sellasta. Lento lähti kuudelta.


Kun päästiin lentokoneeseen niin tuli jotenki helpottava olo. Kaikesta selvittiin eikä mitään hukkunu. Ei tarvinnu tehdä enää mitään muuta kun istua, tai oikeestaan lentää. Oltiin vihdoin lomalla. 
  Kun sitte saavuttiin perille Hanian lentokentälle, kaikki oli ihan täpinöissään. Ja oikeasti, se tunne kun astuu sieltä koneesta ulos. ON NIIN LÄMMIN. Se ilma tuoksuu makeelta ja lämpöseltä. Vaikka sulkis silmät niin silti tietäis että on Kreetalla. Se on ehkä parasta koko jutussa.
  Hanian päässä sitten venattiin laukkuja aikas kauan, mutta siinä kohtaa se ei haitannut. Meillä oli perus lapsiperheelle sopiva valmismatka ja päästiin näppärästi yhteiskyydillä meidän hotellille, AtRioniin. Ensivaikutelma itsellä oli että tosi tyylikäs ja ihana, ja sitä se periaatteessa olikin (unohdetaan että juuri meidän huone oli se kahden tähden remontoimaton lukaali). Mutta mähän olin päättänyt että ollaan lomalla, ja huomasin että eihän se nyt oikeesti haittaa. Tää ensimmäinen päivä sujui aivan täydellisesti. Käytiin Gyros pitalla, Jumbossa, kahviloissa, uitiin hotellin ihanalla ja isolla altaalla sekä meressä (ranta oli aivan perf<3) ja illalla syötiin hotellin ravintolassa (ei yhtään valittamista). 


Gyros pita^

Ja Jumbohan oli niikun jättimäinen
tavaratalo, josta löyty oikeesti
KAIKKEA.

En vielä niin ruskee:D

24.8.2014 & 25.8.2014 

TOKA JA KOLMAS PÄIVÄ

Herättiin aamulla suhkot virkeinä. Edessä oli KOKO loma. Ja oli niin lämmin. Syötiin joka aamu hotellin aamupala, koska meillä oli puolihoito. Taisi olla ensimmäinen aamu kun maistoin kahvia. Ja siitä se sitte lähti. Nam. Mutta siis, toinen ja kolmas päivä sujui pääasiassa vaan uiden ja löhöten. Kaikki oli kuitenkin vielä väsyneitä matkustamisesta, ja lämpöäkin oli sen verran että mitä muuta olis muka voinut tehdä. Toisena iltana (sunnuntaina) käytiin meidän lempiravintolassa, taverna Horiatikossa. Oltiin käyty siellä viimeksi vuonna 2012, ja ne MUISTI MEIDÄT. Paikan henkilökunta on vaan niin paras, ja samoin ruoka! Ja kolmantena iltana käytiin myös vanhassa ja tutussa FunPark Pantoussa, jossa on sielläkin ihana henkilökunta. Varsinkin yks nainen, KÄSITTÄMÄTTÖMÄN MUKAVA. Yli päätään rakastan Kreetaa niin paljon, ihmiset on niin ihania ja ystävällisiä (lähes kaikki) ja siellä vaan tuntuu ku ois kotona. Voi että kun haluun sinne just nyt.







26.8.2014

NELJÄS PÄIVÄ-SHOPPAILU PÄIVÄ

Eli neljäntenä aamuna suunnattiinki sitte Hanian keskustaan (meidän hotelli oli Agia Marinassa) ja tarkotuksena oli kuluttaa niin paljon rahaa viidessä tunnissa kun mahdollista. No ei. Mitä vähemmän rahaa käytti sen parempi, mutta se ei kyllä tuottanu hankaluuksia, meinaan vaatteet oli pääosin halpoja. Käytiin Zarassa, Pull&Bearissa, Bershkassa ja Stradivariuksessa. Ja mikä parasta, nää kaikki oli samalla kadulla! Ja miesväelle löyty kadun toiselta puolelta baarejakin, että just like heaven! Valitettavasti en nyt pysty laittaan kuvia matkan ostoksista, joita kertyi RUNSAASTI. Joka tapauksessa, kun tää "muotikatu" oli kierretty, mentiin sitten kauppakujien läpi Starbucksiin ja Venetsialaiseen satamaan. Mä vaan rakastan Venetsialaista satamaa. Kun oltiin sitten saatu shoppailuista, kiertelemisitä ja kahviloista tarpeeksemme, lähdettiin bussilla hotellille. Loppupäivä koostui Gyros Pitasta, uimisesta ja mahtavasta illallisesta. Ja yöllä taas uni maistui, märän ja viileän pyyhkeen alla.






27-31.8.2014

Loput päivät sujuivat aivan ihanasti. Uitiin uitiin ja uitiin. Ja käytiinhän me uudestaan Haniassa, torilla. Aurinkoo riitti ja rusketuttiin ihan sikana. 
  Perjantai-aamuna, eli synttäriaamunani oli sitte maanjäristyskin, eli semmonenkin koettiin. Tosin se oli kyllä ihan pieni, ja kesti jotain 10 sekunttii. Koko synttäripäivä oli muutenkin ikimuistoinen ja ihana! Yhessä rantabaarissa henkilökunta tarjosi kakun palan ja laulo, ja illalla Horiatikossa tuli kunnon jättisuperrakettisädejäätelökakku pöytään, jonka talo tarjosi! Ja samalla tää mun synttäripäivä oli myös meidän viimenen päivä, joka oli ihan sika tyhmää, sillä tää oli ollut jälleen kerran aivan paras ja ihana loma. Säät oli enemmänki kun meidän puolella ja merivesi oli niin lämmintä. Tutustuttiin uusiin ihmisiin, syötiin sikana jäätelöö ja kaikkee muutakin ruokaa ja siis olin ainakin itse niin lomalla koko ajan kun olla ja voi. Viimeisenä iltana sitten nukkumaan mennessä oli vähän tylsä olo koska ties jo valmiiksi että aamulla pitää lähteä. Pois. Suomeen. Mutta tässä vielä "vähän" kuvia.














Mutta mitä tässä muuta sanomaan. Aivan ihana loma. SUUUUUUURI kiitos jos luit tän ja sillee, toivottavasti oli ees vähän kiinnostava teksti. Mulla oli joka tapauksessa ihana loma<3 

-Heidi



















  






tiistai 19. elokuuta 2014


Just something information








Joo eli heipsan vaan! Tossa vähän kuvia sunnuntailta, oltiin mummulassa syömässä ja poikettiin sitten siinä Tesomassa tollasella kukkaniityllä. Olihan se jo vähän tallattu mutta kelpasi ihan tarpeeksi hyvin kuviin:'D. Mutta nyt pääasiaan: TREENIT ALKOIVAT EILEN. Siis VIHDOIN. Eilen tanssit nyt meni miten meni, mutta tänään touhu alkoi jo näyttää edes vähän kelvolliselta. Mulla ois myös yksi tärähtänyt "back in business" teinipeili Jennin ja Lotan kaa, mutta sen siirtäminen tänne koneelle ei nyt onnistunut. Pahoittelut. 
  Sitten vielä sellainen juttu, jotkut varmaan huomas että vaihdoin vihdoin tuota blogin ulkoasua, mutta en oo kyllä yhtään tyytyväinenxd. Eli kuva ja tausta tulee vaihtumaan ihan lähipäivinä, ainakin ennen lauantaita. Meinaan perjantai-lauantain välisenä yönä alkaakin sitten matka kohti lentokenttää, ja Kreetaa. I H A N A A. Mutta luultavasti kirjoittelen seuraavan kerran vasta sen mahtavan reissun jälkeen. 
  Että nähtäillään taas, hyvää syksynalkua kaikille!

-Heidi







torstai 7. elokuuta 2014

 Back to school

Mooi! Eli lupasin kirjoittaa tänään, ja niin kirjotankin, tosin ilman kuvia ja muutenkin lyhyesti ja tylsästi. Tänään siis alkoi koulu, nyt oon KASI beeläinen. Päivä oli sellainen perus ensimmäinen koulupäivä, aika tylsä, mutta oli kyllä ihanaa nähdä kavereita, joitakin jopa pitkästä aikaa. Ainoat kuvat mitä otin tänään koulussa, oli jotain maailman huonolaatuisimpia snapkuvia joten niitä en tänne kehtaa laittaa!
  
  Mutta ensimmäinen koulupäivä meni siis hyvin, hellettä riitti ja soijaa pukkasi mutta ei saa valittaa, kun vielä on noin hyviä säitä! Huominen päivä vielä löysäilyä ja ens viikolla sitten starttaa kidutus käyntiin. Ahh, ihanaa.

  Mutta tää päivä mulla koostu jonkinlaisesta koulusta, lyhyestä uintireissusta ukkosesta johtuen, ja Ellan kanssa chillailusta. Ja niin, käytiinhän me kunnon metsälenkillä ja sitten vielä tossa vähän aikaa sitten venyttelin ja tein jumppaliikkeitä.

  JA NYT LUPAAN, että huomenna blogin ulkoasu muuttuu! Joten kun luette tätä niin hei, ei enää kauaa kestettävää. Mutta ei tässä muuta, hyvät koulunalut ja seuraavaan postaukseen!:)

-Heidi